tiistai 15. elokuuta 2017

Kohteenani Madrid ja Torrevieja

Espanjaa kierrellen, osa 1 Madrid


Olen käynyt Espanjassa yhteensa kolme kertaa, ensimmäisen kerran v. 2009 Madridissa sekä Alicanten Torreviejassa, seuraavana vuonna lyhyt reissu Madridiin ja vuonna 2015 kävin taas molemmissa kohteissa (osa tiedoista saattaa olla siis vanhentuneita). Kerron tässä omista kokemuksistani miinuksineen ja plussineen molemmista paikoista pääkaupungista aloittaen.

Olen lentänyt Espanjaan aina Lufthansalla. Lennot ovat löytyneet edullisesti https://www.vertaa.fi/ -sivustolta, esim. menopaluu Madridiin loppukesästä 300 euroa (joskus halvemmallakin!) sisältäen matkalaukun ruumassa eikä vastaan ole tullut mitään ylimääräisiä veroja tms. Lisäksi vaihdot Saksassa ovat olleet nopeita ja sujuvia.

Kone juuri aloittamassa laskua Bajarasin kentälle. 


Madridiin päästyäni mulla oli vastassa paras ystäväni, joka oli muuttanut sinne vuotta aikaisemmin meidän yhteisestä asunnosta. Halusin silti kulkea "hotelliini" (=ystäväni kimppakämppä) taksilla koska lennon jälkeen väsytti ja olin varannut tuolloin vähän isomman matkabudjetin. Ensimmäinen ylläri tuli taksissa: ei voi maksaa kortilla. Siis millään kortilla, missään taksissa. Tämä on hyvä ottaa huomioon Madridissa liikkuessa. Lentokenttätaksiin tuli 20 euron lentokenttälisä mutta muuten taksit olivat tosi edullisia Suomeen verrattuna, enkä nähnyt kertaakaan pimeää taksia. 


Melkein ekaksi suunnattiin Retiron puistoon. Puisto on suosittu sekä paikallisten että turistien keskuudessa, tosin ei ihan lähellä keskustaa. Metrolla mennessä täytyi kävellä jonkin matkaa tai vaihtoehtoisesti ottaa taksi, joka maksoi n. 4 euroa metrolta puiston porteille. Madridin metrokartta voi aluksi vaikuttaa hankalalta, mutta linjojen värit opittua liikkuminen oli yllättävän helppoa (vaikka pari kertaa yksin liikkuessa eksyinkin). Kuljin pääosin kertalipulla koska ainakin tuolloin se oli edullinen, n. 1,20 €. Koska Madrid on sisämaassa tykkäsin tosta isosta lammesta, josta pystyi vuokraamaan kuvassa näkyviä veneitä. 

Kaverin kanssa illalla puistossa. Retiro ei tuntunut vaaralliselta paikalta myöhäiseenkään kellonaikaan koska siellä liikkui poliiseja koko ajan (hevospoliisit olivat tuolla yleisiä).


Herättiin yhtenä aamuna jo kello 7 aamulla kiertelemään kaupunkia. Arkkitehtuurihan siellä on älyttömän kaunis ja paljon vanhoja rakennuksia, joista tykkäsin enemmän kuin uusista, esim. Madridin pääkirjasto. Käytiin katsomassa myös futisareenaa ulkoapäin mutta näin "ei-jakapallofanille" siinä ei ollut sen kummempaa elämystä. Madridissa muuten koko kaupunki sekoaa jos jompikumpi kotijoukkueista voittaa, joten ei kannata ihmetellä jos ihmiset yhtäkkiä villiintyvät kadulla illalla :) Käytiin myös hop on-hop off bussissa joka oli samanhintainen kuin Suomessa, n. 20 euroa mutta lippu kannatti maksaa. Kaupungista sai paljon laajemman käsityksen eikä täytynyt ihmetellä liikoja metrokartan kanssa. Olin lomalla elokuussa, ja voin sanoa että valitsin huonoimman mahdollisimman kuukauden; nimittäin vuoden kuumimman. Jopa paikallisetkin viihtyivät kotona varjossa koska ulkona oli varjossa +40 astetta eikä tietoakaan tuulenvireestä. Nukkumisestakaan ei meinannut tulla mitään joten otettiin yhdeksi yöksi hotellihuone (ovat kalliita siellä, ja lisäksi on kuulemma yleinen käytäntö vaatia passia pantiksi) ihan vaan ilmastoinnin takia. 
Madridissa on kuitenkin yleisiä ulkouima-altaita esim. kerrostalojen katoilla jonne voi mennä uimaan ja vilvoittelemaan. Tosin nämä paikat olivat niin täynnä tuolloin elokuussa ettei käyty kuin kerran uimassa sellaisessa.


Keskustan alueella liikkuessa oli paljon tollasia lihapuoteja, tai no miksikä niitä oikein kutsutaan. Ei kyllä ostettu sieltä mitään koska haju oli todella etova huolimatta siitä että liikkeessä oli viileää. Mentiin pari kertaa mäkkäriin, josta sai ruokajuomaksi olutta niinkuin monissa muissakin paikoissa ulkomailla. Ketjuravintoloiden hinnat olivat hieman alhaisemmat kuin Suomessa mutta eivät merkittävästi. Tehtiin myös ruokaa kotona (koska oli tämä mahdollisuus), ja ruokakaupoissa olikin sitten todella halpaa! Lisäksi monissa paikoissa myytiin kosmetiikkaa, siis näissä ruokakaupoissa ja muahan ei meinannut saada sieltä millään pois. Ekalla kauppareissulla jossa ostin shampoot, meikinpostoaineita, booliaineksia, ruuat ja wc-paperit kahdelle yms. ja vaikka mitä niin saatiin 5 muovikassillista täyteen tavaraa 40 eurolla. Piti ottaa sitten taksi kotiin kun ei saatu kannettua ostoksia =) Madridissa kannattaa kokeilla käydä piknikillä syömässä koska sieltä löytyy paljon kivoja puistoja Retiron lisäksi jos vähän asiaan perehtyy. Ravintoloiden hinnat ovat Suomen tasoa joten pienen budjetin matkalla tää kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon! Myös esim. oluella käydessä tapakset joita tuotiin automaattisesti samaan hintaan olivat niin täyttäviä ettei koko päivänä tarvinnut syödä juuri muuta. Vettä, esim. vichya ja kannattaa ja pitääkin muistaa juoda! Itse ihastuin juomaan nimeltä Aquarius ja join sitä joka reissulla litratolkulla. Tästä huolimatta sain "lämpöhalvauksen" ja auringonpistoksen tällä ekalla reissulla ja jouduin moneksi tunniksi sairaalaan tiputukseen. Osa lomasta menikin pilalle tämän takia; 40 asteen lämmössä ja 40 asteen kuumeessa liikkuminen on sellainen kokemus jota en voi suositella kenellekään. Onneksi kyseessä oli 2 viikon reissu joten koko loma ei todellakaan mennyt pilalle. 


Hevospoliisien lisäksi kaupungilla näki monenlaista katutaidetta, oikeanpuoleinen kuva on otettu afrikkalaisten alueelta Madridissa ja jäin ihastelemaan sen tekemistä joksikin aikaa. Välillä oli kiva sitten vaikka maksaa vähän enemmän ja mennä ulos syömään. Yksi ehkä mulle tärkeimmistä melkein unohtui mainita, nimittäin shoppailu! En keksi liikettä mitä Madridista ei löytyisi (paitsi Primark), ja löysin esim. Bershkasta suurimman osan vaateostoksistani. Lisäksi kaverini osasi näyttää edullisia liikkeitä saman kadun varrella ja ton reissun jälkeen mulla menikin vaatekaapin siältö about uusiksi. Yllättävä asia oli että monissa isommissakaan ravintoloissa tai liikkeissä ei puhuttu englantia ollenkaan, enkä tiedä miten olisin selvinnyt ilman ystäväni sujuvaa espanjankielen apua. Kannattaa siis pitää sanakirjaa tai kännykkää mukana vaikka kyseessä onkin Espanjan pääkaupunki, jossa luulisi pärjäävän myös pelkällä englannillakin. 

Pääosin näistä kaikista kolmesta reissusta on jäänyt hyvä fiilis, ja joka kerta on ollut mukava palata tuttuun lomakohteeseen! 

Plussat: 
+ Suuri kaupunki, jokaiselle löytyy varmasti jotakin itseään kiinnostavaa
+ Kesäkautena takuuhyvä sää
+ Paljon vaatekauppoja ja hyviä ravintoloita
+ Paikallinen ruoka, esim. tapakset ovat tosi hyviä
+ Turvallinen kaupunki jos pitää maalaisjärjen mukana
+ Kansainvälisellä EU sairaanhoitokortilla toimiva ja ilmainen terveydenhuolto missä vaan sairaalassa jos jotain sattuu tapahtumaan

Miinukset:
- Englannilla pärjääminen tietyissä paikoissa heikkoa
- Etenkin kesäkautena elokuussa liian kuumaa
- Ihmiset puhuvat tosi lujaa, kuulostaa melkein huutamiselta näin suomalaisen korvaan
- Korkea hintataso 
- Kaupunki sisämaassa joten ei sovi rantalomaa hakeville

Mulla on käynyt tosi huono tuuri näiden reissujen valokuvien kanssa. Ensimäisen reissun kuvat menivät läppärin alustuksen mukana kun en ollut muistanut ottaa varmuuskopiota kaikista kuvista. Nämä tässä ovat siis poimittu fb:sta ja siksikin heikko kuvanlaatu. Tokalla reissulla ei vaan tullut oikein kuvattua paljoa (oli lyhyempi matka), ja kolmannella multa varastettiin upouusi puhelin Torreviejassa jossa meni tietty samalla kaikki kuvat. Seuraavassa matkapostauksessa mennäänkin Alicanteen, Torreviejaan. 


- Oletteko käyneet Madridissa tai Espanjassa ylipäätään, tai onko suunnitelmissa mennä? Kiinnostaisi kuulla muidenkin kokemuksia! =) - 

<3 <3 Suvi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Blogin loppu(ko)?

Mietin tässä tänään että onko mulla mitään annettavaa tälle blogille. Banneri on ruma, tekstit sekavia ja aiheet pomppii kuin villiintynyt ...