Mietin tässä tänään että onko mulla mitään annettavaa tälle blogille. Banneri on ruma, tekstit sekavia ja aiheet pomppii kuin villiintynyt kengurulauma. Ja, mun elämä on tylsää. Kuka palaa lukemaan jonkun masentuneen ihmisen random settiä? No ei kukaan kun ulkoasu jo itsessään karkottaa sivustolle eksyneen ihmisen, lähinnä banneria ajatellen. Rosoinen, sotkuinen, synkkä, kaunis ja höystettynä parilla sydämellä. Sitten tajusin että juuri noin surkuhupaisaa mun elämä on! Täynnä tunteita (hyviä ja pahoja), kipua (henkistä ja fyysistä), paljon outoja ajatuksia ja mielipiteitä perusteluineen, onnen hetkiä ja kaikki tämä samassa sekavassa paketissa.
Niinkuin mun asuntokin. EI valkoista sisustusta höystettynä beigellä tai harmaalla, ei todellakaan. Täynnä uutta ja vanhaa, lilaa, keltaista, oranssia, vihreetä. Mummulta saatu vanha lipasto (jota rakastan! ❤), poikaystävän vanha kirjahylly, iso viuhka sängyn yläpuolella, kirpparilta ostetusta kattolampusta roikkuvia koruja, siskolta saatuja design -juttuja, muumimukeja, muumipyyhkeitä, Pentikin astioita, lapsuudenkodista tuodut yli 20 vuotta vanhat Disney -lakanat ja sohvan paikalla tyhjä tila. Ja nyt tulee paras: putki tv! Siis oikeasti; tällä hetkellä ainoa telkkari täällä. Vanha kunnon Finlux josta en luovu vaikka kannettaisiin kymmenen uutta taulutelkkaria sisään. Ei. Se on ja pysyy "makkari tv:nä".
Tulin tänään kotiin Meilahden sairaalasta jossa tehtiin hermoratatutkimus. Siis neuloja monta senttiä ihon läpi suoraan hermoon ja sähköiskuja päälle. Ihanaa <3. Itse tutkimus ei pelottanut koska oon tottunut sairaaloiden asiakas ja tää oli jo kolmas tutkimus. Kolmen vuoden aikana on ollut myös 5 nukutusta, 5 käsileikkausta, valtavat arvet käsissä ja valtavia kipuja. No, tekevälle sattuu. Tutkimuksen jälkeen olin onnellinen. En siksi että tulos olisi ollut erityisen hyvä: yllättävästä jatkoparanemisesta huolimatta oikeän käden toimintakyky on laskenut noin kolmanneksella, pysyvästi, vaurio on mussa kiinni kuin kivulias pesäke kunnes lopulta kuopataan mullan alle (däämn jos tää jatkuu tuonpuoleisessakin...?!). Mutta onnellinen siksi että nyt tää rumba on OHI (ainakin pitäisi). Hyvästi Meilahti, Jorvi ja Töölön sairaala. Ja mitä itkemään asialle jolle ei voi tehdä mitään?
Sitten ajattelen kauheen pessimistisesti. Monimutkaisesti, josta on joskus hyötyäkin, mutta yleensä lopputulos on jokseensakin masentava. Onneksi osaan nauraa itselleni; se on yksi ensimmäisiä ja tärkeimpiä opetuksia joita olen lapsuudenkodistani saanut. Ja sähellän paljon. Tän 34 vuotisen elämän aikana on tapahtunut vaikka mitä... jos sinua kiinnostaa miten voi päätyä vahingossa poikaystävän kanssa strippiklubille Virossa (ja mikä oli reaktio siellä), tai ottaa tatuointi ilman että tietää edes saavansa sellaisen, tai saada varoitus vuokranantajalta koska 2 kerrosta alempana olevat ravintolan asiakkaat häiriintyvät metelistä, tai muuttaa omilleen 17 -vuotiaana, mennä Espanjassa kaverin seuraksi sairaalan päivystykseen ja päätyä lopulta itse käytäväle happikoneeseen, tai miksi löydän itseni tyttöjenillan jälkeen selvinpäin seuraavana aamuna Porvoosta (ilta vietettiin Helsingissä) jne. jne. jne. kannattaa jatkaa lukemista. Koska oon varma että tää meno tulee jatkumaan aikalailla just tällasena; tylsän surullisen-hauskan-ankean-hulvattoman-outona tapauksena jolle sattuu (kirjaimellisesti) & tapahtuu (joskus).
Vielä blogiin liittyen: markkinointipuolen ihmisenä ja ammattilaisena on se hyvä puoli että oppii eri toimialoista ja osaa kuvankäsittelyn perustekniikan, valokuvaamisen ja graafisen suunnittelun. Ikävä kyllä varjopuolena näitä taitoja ei vaan jotenkaan osaa soveltaa vapaa-ajalla, tai ainakaan mä en osaa. Nykyisessä työssäni (siis työkokeilu josta olen sairaslomalla) otan paljon tuotekuvia ja vastaan firman nettisivujen kuvapuolesta. Ja jumankauta miten upeita kuvia tuleekaan saatua ja vielä vaatimattomissa olosuhteissa vaikka itse sanonkin. Sitten vapaa-ajalla näen kaupungilla jotain mistä ajattelen heti: "tosta saisi hyvän valokuvan!". Mutta kamera lojuu kotona nurkassa, enkä jaksa kaivaa kännykkää esiin. Töissä myös graafinen suunnittelu ja tyylikkyys tulevat automaattisesti, nettisivujen ulkoasu ja kaikkien linkkien yms. varmistaminen mutta vapaa-ajalla piirtelen tikku-ukkoja (jos niitäkään). Ja tähän haluan muutoksen. Siinä taas yksi syy jatkaa blogia; itsensä kehittäminen sekä pääsen kirjoittamaan :heart:. Ja haluan kehittyä tässä, oppia uutta. Ja toivottavasti pääsen postaamaan niitä upeita kuvia myös!!
Tuolla olisi tiskivuori odottamassa mutta mä otan vapaata niistä. Hei oon aikuinen; saan lykätä ikäviä asioita! Tästä tuli usein lapsena unelmoitua ja nyt sitten toteutan lapsuuden unelmaani. Voi tätä ihanaa elämää :'D
Mukavaa loppuviikkoa muruset!
<3 <3 Suvi
Opit kyllä!
VastaaPoista